Seuraa meitä:
Kaksikielinen opetus Englantilaisessa koulussa
Englantilainen koulu on kaksikielinen koulu, jonka opetuskielinä ovat englanti ja suomi. Myös molempien kielten kulttuurit korostuvat. Tavoitteena on, että opiskelijoista tulisi toiminnallisesti kaksikielisiä. Sekä englantia että suomea opetetaan äidinkielen tasoisesti. Englanti on myös opiskelijoiden ensimmäinen vieras kieli, A1-kieli. Vahvan yhteistyön ja viestinnän varmistamiseksi koulun ja oppilaiden kodin välillä tiedot ja keskeiset asiakirjat toimitetaan yleensä sekä englanniksi että suomeksi.
Englannin ja suomen kielen osuus opetuksessa
Esiopetus toteutetaan englannin kielellä, jolloin suomenkielisetkin lapset oppivat englannin kielen. Suomi toisena kielenä opetusta annetaan sitä tarvitseville opilaille.
Alakoulun alemmilla luokilla (luokilla 1–4) suurin osa oppiaineista opetetaan englanniksi, mutta suomenkielinen opetus lisääntyy asteittain siirryttäessä kohti yläkoulua (luokilla 5–6). Tämä painotus varmistaa sen, että opiskelijat hallitsevat kunkin aineen käsitteet ja terminologian molemmilla kielillä. Osa oppiaineiden sisällöistä, kuten esimerkiksi Suomen historia ja katsomusaineet, opetetaan kokonaan suomeksi.
Yläasteella, luokilla 7–9, englantia opetetaan edelleen äidinkielen tasolla. Suomen kielen määrä kasvaa sen varmistamiseksi, että akateemiset käsitteet kaikissa oppiaineissa saavutetaan myös suomeksi ja että mahdollinen siirtyminen suomenkieliseen toisen asteen koulutukseen onnistuu.
Lukio-opetus toteutetaan suomalaisen opetussuunnitelman mukaan, koska tavoitteena on suomenkielisen ylioppilastutkinnon suorittaminen. Tämän vuoksi suomen kielen osaamisen merkitys nousee yhä korostetumpaan asemaan. Lukiossa englantia opiskellaan edelleen äidinkielen tavoin kuten peruskoulussakin.
Mikä on meille tärkeää kaksikielisessä opetuksessa?
Koulussamme kaksikielisyydellä tarkoitetaan sekä kahden kielen opiskelua että kahdella kielellä opiskelua. Tavoitteena on, että opiskelijat saavuttavat kyvyn ajatella kahdella kielellä ja kykenevät myös sujuvasti ilmaisemaan ajatuksensa molemmilla kielillä niin arkielämässä kuin akateemisessakin maailmassa.
Aluopetuksessa ja alakoulun alemmilla luokilla kaksikielisen opetuksen painotus on vahvemmin englannin kielessä, mutta vähitellen, kun oppilaat siirtyvät ylemmille luokille, opetuksessa lisätään suomen kieltä. Tavoitteena on sekä suomen että englannin kielen tasavertainen osaaminen.
Kaksikielisen opetuksen tavoitteet
Kaksikielisen opetuksen tavoitteena on, että opiskelijat saavuttavat molempien kielten korkeatasoisen kielitaidon. Kaksikielisen opetuksen pitkän aikavälin tavoitteena on luoda perusta elinikäiselle kieltenoppimiselle sekä kielten ja kulttuurien monimuotoisuuden arvostamiselle.